Veikkauskioski

Mestareiden liigan voittaja 2018 – lue päivitetyt vihjeet

mestareiden-liiga-voittaja-2018

Mestareiden liiga vuosimallia 2017/18 muodostui taas entistäkin jännittävämmäksi, kun pudotuspelivaiheen ensimmäiset otteluparit saatiin selville. Kovia nimiä tippuu pois takuuvarmasti jo tässä vaiheessa, sillä suuria joukkueita arvottiin toisiaan vastaan aika reilulla kädellä.

Pudotuspeliparien selviämisen ansiosta nyt on aika päivittää myös vinkit Mestareiden liigan voittajasta 2018. Joko olisi taas brittiseuran vuoro?

Manchester United

Manchester Unitedin kausi on ollut aika mielenkiintoinen tähän asti. Valioliigassa Jose Mourinhon joukkue on saanut nyt myöntää sen, mikä on näyttänyt selvältä jo pitkään: City menee menojaan. United on silti edelleen aika mukavissa asemissa sarjakakkosena, eikä näytä todennäkökiseltä, että se putoaisi pois tulevan kauden CL-paikoilta.

Mestareiden liigan puolella Unitedilla on ollut rauhallista. Joukkue otti helpon voiton alkulohkostaan, ja ensimmäisessä pudotuspeliottelussaan se kohtaa Sevillan. Ei huono arpa sekään ottaen huomioon, että vastaan olisi voinut tulla vaikka Real Madrid.

United jatkaa siis todennäköisesti puolivälieriin ja joukkueen managerin nimi on Jose Mourinho. Cup-muotoisessa kisassa tähän junaan kannattaa nousta, mikäli kerroin on niinkin hyvä kuin on, peräti 17.00 ainakin Betssonilla.

Bayern München

vihjeet-mestarien-liiga-2018Bayern München on kuin vaivihkaa ottanut taas Bundesliigan haltuunsa yhtä rautaisella otteella kuin City Englannin puolella. Ero toisena olevaan Schalkeen on nyt jo 11 pistettä, joten Münchenissä voidaan keskittyä jo täysillä Mestareiden liigaan.

Ja mikäs siinä keskittyessä. Vaikka lohkovaihe meni Bayernilta miten meni, ei kakkossija tällä kertaa ollut saksalaisille huono juttu. Ensimmäisen pudotuspelikierroksen vastustajaksi arvottiin Bayernille nimittäin se paras mahdollinen lohkoykkönen, kun vastaan asettuu turkkilainen Besiktas. Besiktasin vire oli lohkovaiheessa kova, mutta samaa ei voi sanoa lohkosta, jonka se lopulta voitti.

Bayern München jatkaa ManU:n tapaan kahdeksan parhaan joukkoon todella suurella todennäköisyydellä. Putoaminen Besiktasille olisi valtava shokki, emmekä usko siihen hetkeäkään. Nyt kannattaa siis ehdottomasti ottaa kiinni Bayernin kerroin voittajavedossa, sillä se ei arvontatuloksen jälkeen ole lähtenyt laskuun vielä lainkaan. 6.50 maistuu paremmin kuin hyvin – ei Bundesliiga niin huono sarja ole, että sitä huonolla pelillä tähän malliin dominoitaisiin.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *