Veikkauskioski

Veikkausvihjeet

Veikkauskioskilla jaamme perinteisesti vihjeitä urheiluvedonlyöntiin joka viikko, mutta nyt päätimme ottaa käsittelyyn myös veikkausvihjeet muihin suomalaisten suosimiin peleihin. Mitään syväluotaavia vinkkejä ei näihin peleihin toki voi antaa, sillä kaikki niistä perustuvat tuuriin, mutta jotakin voi silti tehdä parantaakseen voittomahdollisuuksiaan.

Veikkauspelit eroavat varsinaisesta vedonlyönnistä siinä, että näissä peleissä ei tarvitse tuntea sen kummemmin lajeja, pelaajia tai joukkueitakaan. Pitkäveto, tulosveto ja muut vedonlyöntimuodot vaativat siis huomattavasti enemmän perehtymistä kuin veikkauspelit, jotka sopivat erityisen hyvin pienen, helpon lisäjännityksen tuomiseen arjen keskellä. Aina kun aika ei yksinkertaisesti riitä urheiluvedonlyönnin kertoimien vertailemiseen ja kohteiden analysointiin.

Veikkausvihjeet Lottoon ja muihin peleihin

Veikkausvihjeet lottopeleihin ja muihin veikkauspeleihin noudattavat hieman eri kaavaa. Lotto, Eurojackpot ja Viking Lotto jakavat kaikki voittonsa sen perusteella, kuinka moni muu pelaaja on osunut samaan voittoyhdistelmään. Tämä tarkoittaa esimerkiksi sitä, että mahdollisuutesi voittaa lottopeleissä paranevat sen mukaan, mitä harvinaisemman rivin onnistut keksimään. Paras veikkausvihje lottopeleihin onkin siis vältellä suosittuja rivejä, kuten vanha kunnon 1, 2, 3, 4, 5, 6, 7 perinteisessä suomalaisessa lotossa.

Voittokertoimeen perustuviin veikkauspeleihin pätevät eri säännöt. Esimerkiksi parhaat veikkausvihjeet Kenoon on helppo määrittää siten, että analysoi voittokertoimen ja sen todennäköisyyden välisen suhteen. Vielä helpommaksi asian tekee se, että tämä suhde paranee sen mukaan, mitä enemmän numeroita Keno-lapullesi raapustat. 10 numeron Keno-lapulla voitat harvemmin “kohtalaisia summia” kuin pienemmillä lapuilla, mutta toisaalta voittoprosenttisi on tällä tavoin pelaamalla mahdollisimman korkea.

Veikkauspelit netissä tarjoavat perinteistä viihdettä

Veikkauspelit netissä sisältävät nykyään paljon perinteisiä suosikeita, jotka esittelemme tässä artikkelissa pikaisesti. Kaikki alla esitellyt pelit ovat helposti pelattavissa suoraan netin vedonlyöntisivustoilla, eikä kaikkia niitä tarvitse pelata edes Veikkauksen kautta, jos ei niin halua. Netin ja perinteisen kioskin kautta tehdyt veikkaukset lasketaan mukaan samaan arvontaan, joten helppoutta suurempaa etua netissä pelaamisesta ei tässä tapauksessa saa.

Lotto

Suomalainen lotto kuuluu kiinteänä osana miljoonien suomalaisten lauantai-iltaan. Pelin tarkoituksena on osua siihen legendaariseen 7 oikein tulokseen, jolla moni veikkauspelien ystävä on vuosien saatossa mullistanut elämänsä. Lotto on säilynyt melko muuttumattomana jo pitkään, eikä siihen ole lisätty juurikaan mitään ekstraa. Perinteisten lottopelien ystäville tämä pelimuoto on edelleen se ykkönen, vaikka Eurojackpotissa jaetaankin paljon suurempia potteja.

Katso Lotto-tulokset klikkaamalla tästä

Viking Lotto

Toinen Suomessa jo pitkään suosittu lottopeli on nimeltään Viking Lotto. Tämä monikansallinen lottopeli on kotimaamme lisäksi pelattavissa Ruotsissa, Norjassa, Islannissa, Tanskassa, Virossa, Latviassa ja Liettuassa, mutta se kulkee maasta riippuen hieman eri nimellä. Muissa maissa tämä nimi liittyy yleensä Viking Loton arvontapäivään, keskiviikkoon. Tavallisesta lotosta poiketen Viking Lotossa arvotaan ainoastaan kuusi päänumeroa. Lisäksi sen rivihinta on ainoastaan 0,50 €, kun lottorivistä saa pulittaa tuplasti enemmän.

Katso Viking Lotto-tulokset klikkaamalla tästä

Jokeri

Vanha kunnon numeropeli Jokeri tunnetaan erityisesti lottokuponkien kylkeen lisättynä veikkauspelinä, jossa on tarkoitus arvata oikein sekä seitsemän numeroa että niiden järjestys. Tehtävää helpottaa onneksi se, että numeroita on Jokerissa ainoastaan 10 kappaletta nollasta ylöspäin. Jokerin rivihinta on 1 €, mutta sen voi halutessaan myös tuplata, jos tähtäimessä ovat useamman miljoonan voittosummat.

Katso Jokeri-tulokset klikkaamalla tästä

Keno

Keno tuli aikoinaan tutuksi peliautomaattina, mutta nyt kyseessä on yksi Veikkauksen suosituimmista peleistä. Arvontoja järjestetään päivittäin kolme, joten Kenoa voi pelata melkeinpä milloin tahansa, ilman että tuloksia joutuu turhan kauaa odottelemaan. Annoimme yllä jo hieman veikkausvihjeitä Kenoon, mutta kaikessa yksinkertaisuudessaan homman nimi on tämä: valitse aina maksimimäärä numeroita, jos haluat voittaa suuresti.

Katso Keno-tulokset klikkaamalla tästä

Kaikki tai ei mitään

Kaikki tai ei mitään on vielä Kenoakin uudempi tuttavuus Veikkauksen pelilistoilla. Tässä pelissä ei jaeta aivan yhtä suuria voittoja kuin muissa esitellyissä veikkauspeleissä, sillä Kaikki tai ei mitään tarjoaa päävoittonaan 625 000 €. Kelpo summa, mutta sen voittamiseksi riviin on panostettava 5 euroa, koska voittokerroin on 125 000. Osuman voi saada joko 12 oikein rivillä tai vaihtoehtoisesti 0 oikein rivillä.

Katso Kaikki tai ei mitään -tulokset klikkaamalla tästä

Eurojackpot

Eurojackpot nousi jälleen suomalaisten huulille huhtikuussa 2017, kun valtava 87 miljoonan euron päävoitto napsahti Suomeen. Kyseessä on kaikkien aikojen ennätysvoitto ja järjestyksessään 11. pääpotti, joka Eurojackpotista on Suomeen saatu. Tämän Euroopan tuottoisimman lottopelin arvonta järjestetään Helsingissä joka perjantai, joten olisiko kotikenttäedulla jotain tekemistä suomalaisten Eurojackpot-onnen kanssa?

Katso Eurojackpot-tulokset klikkaamalla tästä