Veikkauskioski

Jalkapallon EM-kisat

Jalkapallon EM-kisaviihdettä on taas luvassa vuonna 2016. Parilliset vuodet tuntuvat aina juhlavuosilta ainakin Veikkauskioskin vetotiimin mielessä, sillä futiksen arvokisoihin liittyy aina oma erikoinen tunnelmansa – kentän ulkopuolisista tapahtumista riippumatta. Silläkin saralla EM-kisat tuntuvat toisaalta raikkaalta tuulahdukselta FIFA:n isännöimiin MM-kisoihin verrattuna. Vuoden 2016 jalkapallon EM-kisat käydään kaiken lisäksi perinteisessä jalkapallomaassa Ranskassa, joten jalkapalloromantikoidenkin luulisi syttyvän tälle turnaukselle. Pientä kitkaa perinteitä vaalivien futisfanien ja UEFA:n välille aiheuttaa kuitenkin joukkuemäärän kasvu. Ranskan EM-kisoissa 2016 pelaa nimittäin kokonaiset 24 joukkuetta perinteisen 16 sijaan. Tämä vaikuttaa osaltaan tietysti myös kisojen vedonlyöntiin, josta kerromme tarkemmin alempana. Mutta ensin hieman EM-historiaa.

Katsaus jalkapallon EM-kisojen historiaan

Ensimmäinen EM-turnaus käytiin vuoden 2016 tapaan Ranskassa. Tällöin isäntäjoukkue ei päässyt juuri menestyksellä juhlimaan, vaan tuloksena oli lopulta katkera neljäs sija. Voiton vei Neuvostoliitto, joka kukisti loppuottelussa toisen jo hajonneen valtion, Jugoslavian. Pronssia ensimmäisistä Ranskan EM-kisoista nappasi Tsekki.

Jalkapallon suurmaat hallitsevat mestaruustilastoja Saksan, Ranskan ja kaksi viimeistä mestaruutta napanneen Espanjan johdolla. Viime vuosikymmenet ovat kuitenkin osoittaneet, että yllätykset jopa voittajavedossa ovat EM-kisoissa mahdollisia. Pohjoismaisittain iloisimmat EM-kisat ovat varmasti edelleen monen suomalaisenkin muistoissa. Ruotsin kisoissa 1992 tehtiin nimittäin pohjoismaista kisahistoriaa, kun voittajaksi kampesi kaikkien yllätykseksi punavalkoinen Tanskan joukkue. Todellinen sensaatio nähtiin myös Portugalin kisoissa 2004, kun yllätysjoukkue Kreikka löi kisaisännät loppuottelussa tyylilleen uskollisesti 1 – 0.

Mitä tapahtui viimeksi? Jalkapallon EM-kisat 2012

Kuten sanottua, kahdet edelliset jalkapallon Euroopan mestaruuskilpailut ovat olleet Espanjan juhlaa. Vuonna 2008 Espanja sai vielä tehdä täyden päivätyön loppuottelussa Saksaa vastaan, mutta jalkapallon EM-kisat Puolassa ja Ukrainassa 2014 päättyivät tylyihin 4 – 0 lukemiin Italian kustannuksella. Samaiselle Italialle välierävaiheessa taipunut Saksa päätti kisansa tällä kertaa kolmossijaan voitettuaan Espanjaa välierissä kiusanneen Portugalin pronssiottelussa. Maininnan arvoista vedonlyönnin näkökulmasta on se, että kisojen maalikuninkuuden jakoi peräti 6 pelaajaa, joista kukin onnistui maalinteossa ainoastaan kolmesti. Pienilläkin maalimäärillä voi siis EM-kisoissa yltää jopa maalikuninkuuteen saakka.

Jalkapallon EM-kisat 2016 Ranskassa

Vuoden 2016 lopputurnaus käydään Ranskassaa, ja kisoja isännöivät kaupungeista Bordeaux, Lens, Lille, Lyon, Marseille, Nancy, Nizza, Pariisi ja Saint-Denis. Jalkapallon EM-kisat 2016 alkavat tällä kertaa todella mielenkiintoisesta asemasta, jossa Saksa kampesi viimein maailman jalkapallovaltikan itselleen Espanjalta Brasilian MM-kisoissa. Saksan avainpelaajat ovat kuitenkin hiljalleen Bastian Schweinsteigerin ja Phillip Lahmin myötä vanhentuneet. Vaikka nuoressa kaartissa tasoa riittää, ei näiden miesten korvaaminen ole millekään maalle helppoa. Saksa ja hallitseva mestari Espanja jakavat jakavat EM-titteleiden määrän, joten jommankumman voittaessa 2016 kisoissa, siirtyy kyseinen maa yksinään tilaston kärkipaikalle.

Kisojen pelaaminen uutta nousua tekevässä Ranskassa tuo EM-turnaukseen 2016 paljon lisäväriä. Ranska ei ehkä muualla pelattavissa kisoissa olisi ollut voittajasuosikki, mutta Espanjan ja Saksan todennäköisesti hyytyessä hieman viime vuosista, on Les Bleulla todellinen mahdollisuus uusia jalkapallon Euroopan mestaruus kotiviheriöillään. Nämä kolme jalkapallon suurmaata ovat EM-kisojen 2016 selkeät suosikit, mutta niiden takanakin riittää potentiaalisia voittajaehdokkaita. Belgia pelasi hyvät MM-kisat 2014, samoin pronssille yltänyt Hollanti. Myös vedonlyöjien kestosuosikit Englanti ja Italia voivat parhaana päivänään yltään aivan loppuun saakka – samoin kuin Kroatia ja Portugalikin.

24 joukkuetta, 51 ottelua

Lisämielenkiintoa tuo myös joukkueuudistus, joka on puhuttanut ennen jalkapallon EM 2016 -lopputurnausta. EM-kisoja on laajennettu tutuista 16 joukkueen kisoista 24 joukkueeseen, joten kisoissa nähdään koko joukko maita, jotka eivät arvokisoihin yleensä selviydy. Suomea ei poskelleen menneiden EM-karsintojen jälkeen näissäkään kekkereissä nähdä, vaikka paikkaa vieraslistalla tarjottiin tällä kertaa tarjottimella. 24 joukkueen Laajennettuja EM-kisoja on kritisoitu siitä, että kisojen taso laskee, mutta vedonlyönnin näkökulmasta muutos tuo paljon lisää pelattavaa. Paljon lisää pelattavaa riittää myös itse kisoissa, sillä perinteisen 31 ottelun sijaan EM-kisoissa 2016 pelataan joukkueuudistuksen myötä kokonaiset 51 ottelua!

Mitä jalkapallon EM 2016 kohteita pelata?

Jalkapallon EM-kisat eivät ole MM-kisojen tasoinen rahasampo veikkaajille, mutta osaava vedonlyöjä voi tehdä hyvän tilin myös Euroopan mestaruuskilpailuista. EM-kisoissa joukkueet ovat yleensä MM-kisoja tutumpia niin jalkapalloasiantuntijoille kuin toisilleenkin. Kisajoukkueet ovat pelanneet toisiaan vastaan EM-karsinnoissa sekä ystävyysotteluissa, joten niiden väliset voimasuhteet on paljon helpompi määrittää. Silti joukosta löytyy aina hyviä kohteita pitkävetoon ja tulosvetoon.

Jalkapallon EM 2016 ei tee poikkeusta sääntöön, päinvastoin. Euroopassa on nyt Belgian johdolla monia todella mielenkiintoisia joukkueita, jotka tekevät nousuaan kohti aivan maanosan ehdotonta eliittiä. Monet muutkin keskitason maiksi pitkään koetut jalkapallomaat ovat nousussa, ja vedonlyöntimarkkinoilla menee aina hetki reagoida muutoksiin. Löytämällä yli oman tasonsa pelaavia maita juuri huippumaiden takaa, voit saada hyviä ideoita sekä voittajavetoon että maalikuninkuusvetoon. Yleensä maalikuningas tulee maasta, joka pärjää EM-kisoissa hyvin, joten siihen kannattaa vetoa lyödessään kiinnittää erityisesti huomiota.

Alkulohkojen ensimmäiset pelit ovat yllätyksiä täynnä

Kuten MM-kisojenkin kohdalla, myös jalkapallon EM-kisojen parhaat vedonlyöntikohteet löytyvät yleensä alkulohkoista. Yllätykset ovat MM-kisoja harvinaisempia, mutta varsinkin aivan huippumaiden ulkopuolelta kannattaa usein kokeilla hyviä kertoimia. Jalkapallon EM-kisojen alkukierroksilla nähdään varmasti yllätyksiä myös vuonna 2016, joten oikeisiin kohteisiin tarttumalla kisat voi aloittaa vauhdilla myös vedonlyönnin osalta. Veikkauskioski suosittelee kiinnittämään huomiota erityisesti kahden tasaisen, keskitason joukkueen välisiin otteluihin. Arvokisojen yhteydessä kansainvälisilllä veikkaussivustoilla on tapana pelata hieman varman päälle näiden kohteiden kohdalla, mutta silloin tällöin joukkoon lipsahtaa maiden vanhoilla meriiteillä todella maukkaita ylikertoimia.

Hyödynnä EM-kisakilpailut ja -kampanjabonukset 2016

Jalkapallon EM-kisoihin 2016 kannattaa varautua ajoissa avaamalla pelitili useammalle netin veikkaussivustolle. Esimerkiksi NordicBet ja Betsson tarjoavat aktiivisille pelaajilleen huippubonuksia aina arvokisojen yhteydessä, oli kyse sitten jääkiekosta tai jalkapallosta. Usein kampanjabonusten liittyy kuitenkin ehtoja. Jos et ole aiemmin pelannut sivustolla, et välttämättä voi lunastaa kaikkia riskittömiä vetoja tai muita bonuksia. Siksi suosittelemmekin valmistautumaan EM-kisoihin avaamalla pelitilin suosittelemillemme pelisivustoille, jos sinulla ei sellaista vielä ole. Näin pääset lunastamaan vedonlyöntibonuksesi ensitalletuksen yhteydessä heti, ja myöhemmin ottamaan osaan EM-kisojen kampanjaetukavalkadiin koko komeudessaan. Parhaassa tapauksessa voit voittaa jopa kisalippuja EM-otteluihin!