Veikkauskioski

Huuhkajat valittu Puolaa ja Norjaa vastaan

Suomen jalkapallomaajoukkue pelaa maaliskuun lopulla kaksi A-maaottelua, joissa vastaan asettuu ensin Puola 26.3. ja seuraavaksi Norja 29.3. Peleistä tekee erityisen merkityksellisiä se, että pääsemme näkemään Suomen uuden päävalmentajan, Hans Backen, ensi kertaa penkinpäässä virallisessa A-maaottelussa. Backe ehti luotsata Huuhkajia jo aiemmin Abu Dhabin harjoitusturnauksessa, mutta silloin pelattiin vielä B-maajoukkueille. Nyt Backella on mahdollisuus näyttää, mihin hän pystyy Suomen parhailla pelaajilla.

Huuhkajat Puola- ja Norja otteluihin

hans_backe_veikkaus

Hans Backella ovat edessä ensimmäiset A-maaottelut Suomen päävalmentajana

Hans Backe on valinnut suhteellisen yllätyksettömän joukkueen, eikä faneille varmasti jäänyt juuri hampaankoloon puuttuvien pelaajien osalta.

Vaikuttaa siltä, että Backe painottaa valinnoissaan sitä, että valitut pelaajat saavat vastuuta myös seurajoukkueessaan. Tämä on Veikkauskioskin jalkapalloasiantuntijoiden mielestä ainoa oikea tapa johtaa joukkuetta. Suomen A-maajoukkue ei yksinkertaisesti voi olla paikka, johon tullaan hakemaan peliaikaa, kun sitä ei seuratasolla irtoa.

Vain kaksi pelaajaa Veikkausliigasta

huuhkajat_puola_norja

Suomen joukkue ei tarjonnut suuria yllätyksiä

Puola- ja Norja-otteluihin valittu Huuhkaja-ryhmä koostuu lähinnä ulkomailla leipänsä tienaavista suomalaispelaajista. Mukana ovat kaikki suurimmat suomalaistähdet Roman Eremenkon, Perparim Hetemaj’n, Teemu Pukin ja Sampdoriassa nykyään pelaavan Niklas Moisanderin johdolla.

Kotimaisesta Veikkausliigasta mukaan on mahtunut vain kaksi pelaajaa: HJK:n oikea laitapuolustaja Ville Jalasto ja RoPS:in laitapelaaja Janne Saksela. Varsinkin Sakselan valinta on mielenkiintoinen, sillä miehen potentiaalista on puhuttu jo vuosia. Saksela on esittänyt tasaisen hyviä otteita Veikkausliigassa aina kunnossa ollessaan, mutta loukkaantumiset ovat vaivanneet nuorta pelaajaa hieman liikaa. Vielä on vaikea sanoa, kuinka paljon Backe luottaa Sakselaan, mutta todennäköisesti näytönpaikka on luvassa ainakin toisessa maaottelussa.

Seuraa Puolaa ja lyö vetoa EM-kisoista 2016

Suomen lisäksi Veikkauskioskin vedonlyöntitiimi seuraa tiukasti myös Puolan otteita. Bayern Münchenin maaliruisku Robert Lewandowskin tähdittämällä Puolalla on kasassa nimekäs ja kova joukkue, joka voi mennä yllättävän pitkälle myös kesän EM-kilpailuissa. Kokemusta löytyy koko joukkueen mitalla, eikä Puolan ryhmästä löydy juurikaan heikkouksia.

EM-kisoissa muun muassa Saksan kanssa samassa lohkossa pelaava Puola voi hyvinkin yllättää, ja sen kertoimet ovat kunnossa. Puolan EM-kisavoitto palauttaa rahat parhaimmillaan jopa 67-kertaisena, joten pienelläkin panoksella voi tehdä mukavan tilin. Veikkauskioskille kerroin ainakin maistuu.

Tee jalkapallovedonlyöntisi NordicBetillä klikkaamalla tästä

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *