Veikkauskioski

Erikoisvedot: Vedonlyönti Yhdysvaltain presidentistä 2016

Veikkauskioskilla me keskitymme yleensä lähinnä jalkapallo- ja jääkiekkovedonlyöntiin. Nämä lajit ovat erityisesti suomalaisten veikkaajien suosiossa, joten haluamme luonnollisesti tarjota lukijoillemme veikkausvihjeitä juuri niihin.

Joskus on kuitenkin mukava kokeilla muitakin vedonlyöntimuotoja. Nykyään voit lyödä vetoa lähes mistä tahansa, kuten vaikkapa politiikasta tai tosi-tv-ohjelmien voittajista. Joukosta löytyy usein vieläkin erikoisempia vetoja, mutta ihan kaikkiin kohteisiin ei rahojaan kannattaa sijoittaa: esimerkiksi Englannissa suositut vedot oman pojan nousemisesta maan futismaajoukkueeseen eivät varmasti osu ihan joka kerta… Tässä artikkelissa keskitymme mielenkiintoiseen poliitikkavetoon Yhdysvaltain presidentistä 2016.

Vedonlyönti Yhdysvaltain presidentistä 2016

Vedonlyönti Yhdysvaltain presidentistä 2016 on ollut jo pitkään täydessä vauhdissa. Yhdysvalloissa on taas vaalien aika, ja tänä vuonna meno on ollut aiempaakin villimpää. Presidentinvaali on Atlantin tuolla puolen melkoinen show, johon on tällä kertaa saatu mukaan oikea tosi-tv-tähti.

vedonlyönti_yhdysvaltain_presidenttiVielä kampanjansa alussa lähinnä huvitusta herättänyt suurisuinen miljonääri Donald Drumpf on näyttänyt epäilijöilleen pitkää nenää – hän johtaa republikaanien valintaprosessia ylivoimaisesti ja näyttää olevan väistämättömästi matkalla puolueen ehdokkaaksi varsinaisissa vaaleissa. Trumpin kerroin ehdokkaaksi on 1.29, kun seuraavaksi todennäköisin ehdokas on Ted Cruz kertoimella 7.00. Homma lienee siis selvä, ainakin jos republikaanien kabineteissa ei päätetä toisin…

Demokraattien puolella tilanne näyttää vielä selkeämmältä. Hillary Clinton on puolueen todennäköinen ehdokas itse vaaleissa, vaikka demokraattiseksi sosialistiksi itseään nimittävä Bernie Sanders onkin ylivoimaisesti suosituin ehdokas alle 30-vuotiaiden keskuudessa. Clintonin kerroin puolueen ehdokkaaksi on kuitenkin tällä hetkellä noin 1.10, joten ainakin vedonlyöntisivustot odottavat skandaalista skandaalin kulkevan Clintonin kilpailevan republikaaniehdokasta vastaan marraskuun vaaleissa 2016.

Veikkauskioskin vedonlyöntivihjeet presidentinvaaliin

Veikkauskioski on kaivanut poliittiset asiantuntijansa esiin toimituksen varastohuoneen perukoilta ja tarjoaa sinulle nyt vedonlyöntivihjeet Yhdysvaltain presidentinvaaliin 2016.

usa_vaalit_2016_vedonlyöntiMe lähdemme siitä oletuksesta, että varsinainen kisa käydään Trumpin ja Clintonin välillä. Clintonin voittokerroin on tällä hetkellä noin 1.45, ja Trumpin puolestaan 4.00. Hillary on siis selvä suosikki, mutta asema on vedonlyönnin osalta mielenkiintoinen: viimeisimmät gallupit kertovat nimittäin, että yli kolmannes amerikkalaisista ei aio äänestää vaalissa kumpaakaan.

Tämä jättää heti kättelyssä 33 % kansasta oletuksena vaalien ulkopuolelle – mutta mielet voivat muuttua. Jos jompikumpi ehdokkaista onnistuu saamaan edes osan tästä porukasta puolelleen, voi se vaikuttaa vaalien tulokseen merkittävästi…

Kumpi ehdokkaista sitten voisi tähän pystyä? Vastauksemme on selvä: Donald Drumpf. Miehellä taustallaan planeetan kovin markkinointitiimi, jonka avulla Drumpf on käytännössä murskannut koko republikaanipuolueen. Mediasota Clintonia vastaan on myös jo aloitettu: Drumpf julkaisi vastikään Twitterissä hämmentävän videon, jossa esiintyvät ISIS:in terroristi, judotaitojaan näyttävä Vladimir Putin ja koiran lailla haukkuva Hillary Clinton. Lisää samanlaista herkkua on varmasti luvassa, ja ottaen huomioon myös Clintonia ympäröivät skandaalit ja paljastukset, voi Drumpf todella nousta USA:n presidentiksi. Veikkauskioskin vedonlyöntivihje Yhdysvaltain presidentinvaaliin 2016 on siis – ehkäpä valitettavasti – Donald Drumpf kertoimella 4.00.