Veikkauskioski

Pitkävetovihjeet jääkiekon SM-liigan alkuviikon otteluihin

pitkavetovihjeet_sm_liiga

Tuorein jääkiekon SM-liigan viikko jyrähtää käyntiin peräti kuudella matsilla, ja Veikkauskioski on koostanut pääkohtia tulevasta kiekkoillasta. Tänään kasaamme kahden kohteen yhdistelmävedon, tavoitteenamme saada mukava kerroin siedettävällä riskillä. Aivan kuten pitääkin. Muista toki, että monelta vedonlyöntisivustolta voi napata mukavia vedonlyöntibonuksia ja ilmaisvetoja, joiden avulla voit boostata voittojasi tai pienentää riskiäsi.

Tampereen Ilves saapuu Helsinkiin

Kymmenettä sijaa pitävä Helsingin HIFK kohtaa kahdeksanneksi sijoittuneen Tampereen Ilveksen. Joukkueilla on vain kahden pisteen ero, joten ottelusta luulisi tulevan kiinnostava. Pitkävedon kertoimia tarkasteltaessa HIFK on selkeä voittajasuosikki kertoimella 1,85. Molemmilla joukkueilla on takanaan kaksi voittoa ja kolme tappiota. HIFK on hävinnyt kolme viimeistä Liiga-otteluaan Kalpalle ja Tapparalle, sekä voittanut Pelicansin ja Sportin. Lisäksi CHL:n playofseissa Linköping HC vei otteluparin yhteismaalein 1-2. Ei mitenkään mairitteleva suoritus.

Ilves on voittanut Saipan ja Ässät, pelannut Tapparaa vastaan tasan. Jukurit voitti Ilveksen vieraissa ja Pelicans kotonaan, joten kenties kovasta kotiväännöstä tunnettu HIFK:n kerroin on kohdallaan. Toisaalta Ässät voitti HIFK:n Helsingissä.

HPK saa vastaansa hallitsevan mestarin

kertoimet_jaakiekkoViime kauden mestaruuden voittanut Tappara pitää tällä kaudella ykkössijaa neljän pisteen kaulalla KalPaan. HPK on sijalla yhdeksän. Kertoimet ovat yllättävän tasaisia, eikä niiden perusteella kumpikaan joukkue ole ennakkosuosikki. Tähän saattaa vaikuttaa se, että Tappara on päästänyt ahkerasti maaleja kahdessa viimeisessä ottelussa. Niitä on tullut jopa seitsemän, mutta joukkue on silti onnistunut vääntämään itsensä voittoon. Tappara on voittanut 2/5 viimeistä vierasotteluaan ja HPK taas on voittanut 3/4 viimeistä kotiotteluaan.

Veikkauskioski uskoo, että Tappara on saanut puolustuksen ongelmat kuntoon, joten nyt on hyvä tilaisuus tarttua Tapparan vierasvoittoon jatkoaika mukaan lukien pitkävedon kertoimella 1,90.

Pitkävetovihjeet jääkiekon SM-liigaan – mitä lapulle laitetaan?

Veikkauskioski voisi uida tällä kertaa vastavirtaan, sillä 1,85 kerroin ei vain ole kovinkaan houkutteleva. Sen sijaan tarkastellaanpa yli-alle -maaleja. Ilves on tehnyt viimeisessä kymmenessä vierasottelussa kahdeksasti ainakin kaksi maalia, ja enemmän. HIFK ei ole ihan ollut maalintekovireessä, joten yli 5,5 maalia vaikuttaa epätodennäköiseltä. Uskoisi kuitenkin, että joukkue venyy maalintekoon kotiyleisön edessä, joten yli 4,5 maalia kertoimella 1,95 tuntuu olevan hyvä avauskohde yhdistelmälapullemme. Alle 4,5 tarjoaa suhteellisen saman kertoimen, mutta statsien valossa se jää nyt pois lapulta. Tähän onkin hyvä liittää mukaan tuo Tapparan vierasvoiton moneyline, niin yhteiskertoimeksi tulee oikein mukava 3,70.

Suurempia voittoja tavoitteleva jättää luonnollisesti tuon jatkoajan pois, ja luottaa siihen, ettei hallitsevalla mestarilla mene ylitöiksi. Kerroin sille on 2,40. Mikään ei estä vaihtamasta HIFK – Ilves -otteluun yli 5,5 maalia kertoimella 2,80, jolloin lapun yheiskerroin hyppääkin jo 6,72 asti. Tässä Veikkauskioskin kerroinpaketti, josta on kätevä kasata omalle riskinsiedolle sopiva tuplakohde.