Veikkauskioski

Meksikon GP:n vedonlyöntivihjeet – kauden 2017 F1-mestari varmistuu?

meksikon gp vihjeet

Formula ykkösissä on tänään mestaruus katkolla. Toki kauden ykköskuljettaja on käytännössä ollut selvillä jo pitkään, mutta Sebastian Vettelin teoreettisetkin mahdollisuudet horjuttaa Lewis Hamiltonin ykköspaikkaa katoavat tänä iltana, jos Hamilton selviää viiden parhaan joukkoon. Aika-ajoissa Vettel näytti nopeuttaan täräyttämällä loppumetreillä ohi Max Verstappenin, mutta riittääkö vauhti itse kisassa? Lue Meksikon GP:n vedonlyöntivihjeet alta.

Näin ajettiin Meksikon GP:n aika-ajoissa

Meksikon GP:n aika-ajojen tulokset tarjosivat pari pientä yllätystä. Näitä olivat Verstappenin nopeus ja Hamiltonin jääminen lopulta vasta sijalle 3, joka on britille melko heikko suoritus. Valtteri Bottas joutui Verstappenin sikailun uhriksi ja avautui asiasta myös mediassa, mutta 4. sija on silti ihan kohtalainen suoritus.

Viidentenä kisaan lähtee Kimi Räikkönen, jonka aika-ajoista ei oikein tuntunut tulevan mitään. Ei Kimi voi 5. sijaan tyytyväinen olla – ei varsinkaan kun tallikaveri nappasi paalupaikan. Muista kymmenen kärkeen sijoittuneista mainittakoon kuudenneksi Force Indiansa taiteillut Esteban Ocon, joka jätti taakseen Daniel Ricciardon Red Bullin. Ricciardolla riittää varmasti nälkää näyttää, että hänkin voi yltää Verstappenin tasolle itse kisassa.

Vedolyöntivihjeet sunnuntain kisaan

vedonlyönti-f1-meksikoMeksikon GP:n vedonlyönnissä löytyy parikin hyvää vihjettä, joihin voi huoletta sijoittaa pelikassastaan ainakin keskikokoisia panoksia. Vetoja lyödessä kannattaa pitää mielessä, että Meksikon radalla ohittaminen on todella vaikeaa. Lisäksi rengaiden kuluminen on niin vähäistä, että kisasta selvitään yhdellä varikkopysähdyksellä.

Ensimmäinen näistä on Sebastian Vettelin voitto, johon Veikkauskioski uskoo vahvasti. Vettelin ruumiinkieli oli aika-ajon jälkeen niin itseluottamusta uhkuvaa, että ainoastaan mahdolliset tekniset ongelmat voivat estää saksalaisen voiton. Red Bull ja Verstappen tuskin pysyvät kisassa Vettelin tahdissa, ja Hamilton haluaa vältellä liikoja riskejä mestaruuden varmistaakseen. Perushyvä lähtö Vettelille ja perussuoritus itse kisassa riittävät tänään voittoon. Pitkävedon kerroin 1.91 esimerkiksi Betssonilla kannattaa napata talteen.

Toinen valintamme vedonlyöntilapulle on tällä kertaa Kimi Räikkönen. Ferrari on jälleen iskussa, ja Meksikon rata tuntuu sopivan Maranellon punaisille. Aika-ajossa Räikkönen ei vielä saanut ajolinjojaan kuntoon, mutta kyllä kokenut suomalainen kisassa piristyy. Veikataan Kimille kolmossijaa, josta saa kertoimeksi 4.00. Hamilton, Bottas ja Verstappen ovat kaikki ohitettavissa.