Veikkauskioski

Liigan pudotuspelit 2017 jatkuvat – lue vihjeet

liiga_vedot

Liigan pudotuspelit 2017 ovat vasta puolivälierävaiheessa, mutta jo nyt voidaan sanoa, että viihdettä on saatu koko rahan edestä. Peräti kolme neljästä ottelusarjasta on tilanteessa 2-2 yhteisvoitoissa, ja vain Kalpa on onnistunut ottamaan niskalenkin vastustajastaan Pelicansista. Tuo sarja on tilanteessa 3-1, ja se on ensimmäistä kertaa katkolla tänään Kuopiossa. Tässä artikkelissa jaamme vedonlyöntivihjeet kaikkiin otteluihin, joista hyviä kertoimia Liigaan onnistuimme löytämään.

JYP – HPK – vähämaalista tasuria

Jyväskylän JYP:n pelaajat ja kannattajat saivat huokaista helpotuksesta, kun pahaan paikkaan itsensä ajanut joukkue onnistui hakemaan arvokkaan vierasvoiton Hämeenlinnasta ja tasoittamaan puntit ottelusarjassa. Nyt kotietu on palautettu, ja viidenteen osaotteluun voi lähteä huomattavasti turvallisemmin mielin. Mikään ei kuitenkaan ole selvää, sillä näiden joukkueiden kohtaamiset ovat olleet äärimmäisen tasaisia niin runkosarjassa kuin tässä ottelusarjassakin kaukalon sijainnista riippumatta. Tästä huolimatta HPK:lla on ollut Hippoksella hankalaa: voittoja ei ole hyvilläkään esityksillä usein tullut.

JYP on joukkueista kokeneempi, mutta HPK pelaa monipuolisempaa ja taitavampaa kiekkoa. Yleensä pudotuspeleissä ensimmäinen vaihtoehto on tuonut menestystä, mutta Pelicansin ahdinko antaa toivoa siitä, että taitokiekko voisi olla tämän kauden juttu. Vierasvoittoa emme uskalla lähteä vihjaamaan, mutta vähäisistä maalimääristä johtuen tasurin pelaaminen kannattaa tälläkin kertaa, kunhan kerroin ylittää rajan 3.50.

TPS – HIFK – selkeä kotivoitto?

liiga_pudotuspelit--2017Kukaan ei voi sanoa, etteikö HIFK taistelisi viimeiseen asti. Maanantaina helsinkiläiset kaivoivat sen kriittisen kotivoiton jatkoajan jälkeen, mutta nyt pitäisi koettaa saada vauhtia käsiin ja jalkoihin myös vieraskaukalossa. Vieraspelaaminen on ollut HIFK:lle myrkkyä koko kauden ajan, eikä ole helppo kuvitella, että homma kääntyy juuri nyt, kauden ratkaisuhetkillä.

TPS on ollut kotonaan tässä sarjassa ja kauden runkosarjassakin vakuuttava. Pelit HIFK:ta vastaan ovat olleet melko vähämaalisia, mutta turkulaisten puolesta tässä vaiheessa puhuu erityisesti se seikka, että joukkue tekee paljon HIFK:ta vähemmän virheitä. Tähtirinnat ovat luovuttaneet välillä kiekon ratkaisupaikoissa TPS:lle luvattoman usein, ja kotonaan TPS varmasti iskee näistä virheistä tarvittavat maalit. Nyt joukkueet ovat jälleen entistä väsyneempiä jatkoajalle venyneen Helsingin ottelun jälkeen, ja tässä tilanteessa eheä joukkuepeli ja virheettömyys korostuvat. TPS:lle tarjottava noin 2.00 kotikerroin pitkävetoon kannattaa ehdottomasti käydä poimimassa pois.