Veikkauskioski

Jalkapallon EM-kisat 2016 – kokeile näitä erikoiskohteita

em_kisat_erikoisvedot
Jalkapallon EM-kisat 2016 antavat hyvän mahdollisuuden kokeilla vedonlyöntiä hieman erilaisista pelikohteista. Kirjoitimme viime viikolla muutamasta hyvästä pelikohteesta erikoisvetoihin ja jatkamme tällä viikolla parin uuden pelityypin muodossa. EM-kisat ovat tapahtumana niin suuri, että niiden vetovalikoimaan kuuluu kaikenlaista maan ja taivaan väliltä. Näitä erikoiskohteista löytyy lähes kaikilta kansainvälisiltä vedonlyöntisivuilta, joten pääset kokeilemaan uusia pelimuotoja varmasti siirtämällä vetosi nettiin.

Erikoisvedoista voi löytää hyviä kertoimia EM-kisoihin

Jalkapallon arvokisat ovat siitä hauska vedonlyöntikohde, että kertoimenlaskijoiden on todella vaikea saada kertoimia kohdalleen heti alusta alkaen. Tämä antaa sinulle vedonlyöjänä etulyöntiaseman, kunhan tiedät, mitä olet tekemässä. Sama sääntö pätee kaikkiin pelikohteisiin, mutta pitkävedon ja monivedon kaltaiset peruskohteet ovat yleensä paremmin balanssissa.

Erikoisvedoissa tilanne on kuitenkin toinen. Näiden vetojen kertoimiin vaikuttavat niin monet muuttujat, että hyviä kertoimia EM-kisoihin löytyy varmasti, kunhan jaksaa etsiä. Ja mehän jaksamme.

Mikä joukkue tekee vähiten maaleja?

em_vedonlyönti_2016Viime viikolla kirjoitimme Ranskan mahdollisuuksista olla kisojen eniten maaleja tekevä joukkue. Tällä viikolla lähdimme analysoimaan toista ääripäätä: joukkuetta, joka tekee kisoissa vähiten maaleja. Kohde on todella mielenkiintoinen, sillä pelatessa on otettava huomioon sekä joukkueen maalintekotaito että alkulohkon taso.

Meidän vedonlyöntiviheemme tähänkin vetoon löytyy lohkosta A, jossa pelaavat kisaisäntä Ranskan lisäksi Sveitsi, Romania ja Albania. Sekä Sveitsi että Romania ovat kovia joukkueita puolustussuuntaan pienempiä maita vastaan, emmekä usko niiden päästävän juurikaan maaleja otteluissaan Albaniaa vastaan. Kisojen heittopussiksi povattu Albania voi hyvinkin jäädä jopa nollille maalitilastossa, joten sille tähän erikoisvetoon tarjottu kerroin 7.00 on todella hyvä pelikohde keskisuurella panoksella.

Mistä lohkosta löytyy voittajamaa?

Toinen erikoisvetomme tälle viikolle on voittajalohko – siis se lohko, josta tuleva Euroopan mestari löytyy. Valitsimme tämän kohteen siitä syystä, että mielestämme lohkon D kertoimet ovat hieman yläkanttiin.

Me Veikkauskioskilla odotamme EM-kisoista huomattavasti aiempaa yllätyksellisempiä, ja lohko D:stä löytyy täydet neljä kovaa joukkuetta: Espanja, Tsekki, Turkki ja Kroatia. Vaikka yksikään näistä maista ei ole Saksan tai Ranskan tasoinen mestarisuosikki, tarjoavat ne yhdessä hyvät voittomahdollisuudet mestaruusvetoon. Tämän hetkinen kerroin 5.50 on hyvin pelattavissa pienehköllä panoksella.