Veikkauskioski

Veikkausliigan vihjeet lauantaille ja sunnuntaille

veikkausliiga_sunnuntai

Kaikki suuret eurooppalaiset alkaavaat hiljalleen olla jo käynnissä, ja tämähän tarkoittaa perinteisesti sitä, että Veikkausliigassa siirrytään viimeiselle kolmannekselle. Sarja on edelleen äärimmäisen tasainen, mutta nyt alkaa olla selvää, että mestaruuteen ei voi yltää kuin HJK tai Lahti – todella suurella todennäköisyydellä ensimmäinen. Lue alta Veikkausliigan vetovihjeet lauantaille ja sunnuntaille!

Vihjeet otteluun HIFK – RoPS

Rovaniemen Palloseura järjesti edelliskierroksella melkoisen pommin, kun se kävi hakemassa täydet pisteet Helsingistä HJK:n vieraana lukemin 0-1. Nyt Juha Malisen suojatit jatkavat Helsingin matkaansa varmasti hyvillä mielin, kun vastassa oon tällä kertaa HIFK.

HIFK teki jälleen viime kierroksella hifkit ja hävisi runsasmaalisen (4-3) vieraspelin Ilvestä vastaan. Tehoja alkaa taas hiljalleen tulla, mutta ei tuollaisella puolustamisella voi liigassa pärjätä. Tuomas Ahon otteissa näkyy ikä, ja muu linja on enemmän tai vähemmän tusinatavaraa. Kotona HIFK on ollut tällä kaudella todlela huono, joten RoPS:n puolesta voi hyvin lyödä tässä kohteessa joko tasoitusvetoa tai suoraa vierasvoittoa. Me tartumme jälkimmäiseen, josta tarjotaan muhkeaa kerrointa 3.4.

Vihjeet otteluun VPS – Ilves

liigavihjeet_veikkausVPS:n kausi on lähtenyt alamäkeen europelien jälkeen, eikä Vaasassa enää kukaan unelmoi mestaruudesta. Uusi europaikka olisi nyt Petri Vuorisen miehistölle voitto, mutta onko sitäkään tulossa? Viime kierroksella Lahti haki vieraspisteet Vaasasta ja nousi samalla selkeäksi sarjakakkoseksi. Olisiko sunnuntaina Ilveksen vuoro?

Ilves on tilastojen valossa aika samankaltainen joukkue kuin VPS, vaikka joukkueiden pelityyleissä ei juuri samaa olekaan. Tamperelaiset pelaavat yleensä vähämaalisia otteluita, vaikka edelliskierroksella maaleja nähtiinkiin runsaasti. Veikkausvihjeiden osalta tähän peliin pätevät samat samat kuin edelliseen: vierasvoittoa joko tasoituksella tai ilman kannattaa pelata. Suoran voiton kerroin on sama 3.40 kuin RoPS:llakin, joten veikataan VPS:n ahdinkon syvenevän sunnuntaina toden teolla.

Vihjeet otteluun SJK – Lahti

SJK haki tärkeän vierasvoiton FC Interistä viime kierroksella, ja jotenkin kummasti seinäjokiset ovat jälleen mukana mitalitaistossa. Nyt on edessä huipputärkeä ottelu Lahtea vastaan, sillä voitoilla SJK nousisi jo 3 pisteen päähän sarjakakkosesta.

Lahti on pelannut viime aikoina todella hyvin, ja joukkue on tällä hetkellä Veikkausliigan kovimmassa iskussa. Edelliskierroksen vierasvoitto VPS:stä oli kovan luokan saavutus, mutta onko VPS kuitenkaan juuri nyt yhtä kova mittari kuin aiemmin? Samaa voi sanoa parista muustakin Lahden viime pelien vastustajasta, joten olisiko lahtelaisten kova kunto sittenkin osittain vastustajien huonoutta? Lahti on edelleen tasapeliherkkä joukkue, joten pelataan tähän ristiä kertoimella 3.05.