Veikkauskioski

Vedonlyönti Yhdysvaltain presidentinvaaleista 2016 – lue vihjeet

vedonlyonti_usa_vaalit

Yhdysvaltain presidentinvaaleista 2016 on tullu aivan uskomaton sirkus. Esivaalikierroksilla mukana oli käsittämätön määrä ehdokkaita, joista saatiin hämmentävien vaiheiden jälkeeen karsittua molemmille puolueelle varsinainen ehdokas.

Republikaanien ehdokkaaksi valittiin kaikkia ihmisryhmiä vuoronperään loukannut Donald Drumpf – Demokraatteja vaaleissa edustaa puolestaan vastaehdokkaansa Bernie Sandersin puolueensisäisillä kähmäilyillä voittanut Hillary Clinton. Molempien ehdokkaiden suosio on pohjalukeissa, mutta kumman kahdesta pahasta kansa valitsee? Lue vedonlyöntivihjeemme Yhdysvaltain presidentinvaaleihin 2016 alta.

Trumpin juna meni jo?

Donald Trumpin presidentinvaalikampanja on ollut jotain ennennäkemätöntä Yhdysvaltain historiassa. Populismin aivan uudelle tasolle vieny Drumpf on perustanut kampanjansa faktojen sepittämisen sijaan tunnepohjaiseen mesoamiseen, jolla mies lähestulkoon käveli voittoon republikaanien esivaaleissa. Poliittinen tilanne Yhdysvalloissa kun on kovin samankaltainen kuin Euroopassa. Maahanmuuton vastustamisella ja yleisellä hallitsevan järjestelmän kritisoinnilla (substanssista riippumatta) saa yhä suuremman osan äänestäjistä puolelleen. Vaan onko Trumpin kummitusjuna tullut jo päätösasemalleen?

vetovihjeet_presidentinvaalit2016Aivan samaan tapaan kuin Euroopassa, myös Yhdysvalloissa on loppujen lopuksi vain rajallinen määrä ihmisiä, jotka saattavat harkita äänestävänsä Trumpia. Myös Trumpin leirissä tämä on selvästi ymmärretty. Sen sijaan, että Drumpf olisi keskittynyt vain kosiskelemaan uusia äänestäjiä itselleen, on hän myös yrittänyt kääntää Clintonin äänestäjiä vähintään neutraalille kannalle.

Taktiikka on sinänsä hyvä, mutta tuskin riittävä. Vaikka Clintonista ei juuri kukaan pidäkään, on hän kuitenkin tavalliselle amerikkalaiselle paljon pienempi paha. Varsinkin naisten, tummaihoisten ja latinoiden äänet vyöryvät varmasti Clintonin tilille. Tässä on mielestämme samalla USA:n presidentinvaalien ratkaisu 2016.

Vedonlyöntivihjeemme USA:n vaaleihin 2016

Vedonlyönnin näkökulmasta Yhdysvaltain presidentinvaalit 2016 ovat olleet huikeaa menoa. Trumpin kerroin pitkävedossa tuntuu liikkuvan edestakaisin jatkuvasti. Ennen vaaleja Donald Trumpin presidenttiydestä jaettiin reilusti yli 20.00 kertoimia – pienimmillään kertoimet ovat olleet jopa alle 3.00. Vedonlyöntimarkkinat tuntuvat siis olevan aika lailla yhtä pihalla Trumpin varsinaisista mahdollisuuksista kuin suuri yleisökin. Vedonlyöntikioskilla uskomme kuitenkin nykyisen kertoimen 3.25 olevan aivan liian matala miehen oikeisiin voittomahdollisuuksiin nähden.

Vedonlyöntivihjeemme USA:n presidentinvaaleihin 2016 on panostaa kunnolla Clintonille. Nykyinen kerroin on siihen pitkävedossa ehdottomasti riittävä. Clintonin voitosta tarjotaan nyt 1.45, eikä kerroin tule tästä enää arviomme mukaan nousemaan. Laskua tapahtuu todennäköisesti pian, joten suositteleme tarttumaan tähän vetoon mahdollisimman pian. Panostamme itse täydet panosyksiköt, 10 / 10.