Veikkauskioski

Suomen lätkäjoukkueen runko World Cupiin valittu

Vaikka Venäjän MM-kisatkin ovat vielä käymättä, on Suomen kisajoukkueesta syyskuussa alkavaan World Cupiin eli jääkiekon maailmancupiin jo tihkunut tietoja. World Cup on kuuden maan ja kahden yhdistelmäjoukkueen välillä pelattava turnaus, jonka järjestävät yhteistyössä Pohjois-Amerikan suuret lätkätoimijat, NHL ja NHLPA, sekä kansainvälinen jääkiekkoliitto IIHF. World Cup pelataan nyt ensimmäistä kertaa 12 vuoteen, joten kyseessä on melkoinen merkkitapaus. Veikkauskioski katsasti, miltä Leijona-ryhmän runko oikein näyttää.

Leijonat World Cupissa 2016

Ensimmäinen nimilista World Cupiin osallistuvista leijonapelaajista julkaistiin jokunen päivä sitten. Listalta paljastuivat lähes kaikki odotetut NHL-kaukaloissa taaloja tienaavat suomalaiskiekkoilijat, joskin Minnesotan Erik Haulan puuttuminen tässä vaiheessa oli hieman odottamatonta.

Yksi todellinen yllätyskin joukkoon kuitenkin mahtui, kun huippulahjakas Esa Lindell löytyi maajoukkueen päävalmentaja Lauri Marjamäen listalta. Lindell on ainoa NHL:n ulkopuolelta listalle tässä vaiheessa valittu pelaaja, sillä hän tienaa leipänsä käytännössä vielä AHL:n puolella.

Alta näet Suomen World Cup -joukkueen rungon kokonaisuudessaan:

Maalivahdit: 

Tuukka Rask (Boston Bruins)

Pekka Rinne (Nashville Predators)

Puolustus:

Sami Vatanen (Anaheim Ducks)

Rasmus Ristolainen (Buffalo Sabres)

Olli Määttä (Dallas Stars)

Esa Lindell (Dallas Stars)

<b>Hyökkäys:</b>

Mikko Koivu (Minnesota Wild)

Mikael Granlund (Minnesota Wild)

Aleksander Barkov (Florida Panthers)

Valtteri Filppula (Tampa Bay Lightning)

Leo Komarov (Toronto Maple Leafs)

Joonas Donskoi (San Jose Sharks)

Teuvo Teräväinen (Chicago Blackhawks)

Jussi Jokinen (Florida Panthers)

Jori Lehterä (St. Louis Blues)

Lauri Korpikoski (Edmonton Oilers)

Suomen World Cup -joukkuetta täydennetään kesäkuussa

16 pelaajalla Suomenkaan ei sentään tarvitse lähteä maailmancupia pelaamaan, vaan joukkuetta täydennetään jälleen kesäkuussa MM-kisojen jälkeen.  Venäjän MM-kisat ovatkin erityisesti Euroopassa pelaaville suomalaisille erinomainen paikka näyttää päävalmentaja Marjamäelle ja General Manager Jere Lehtiselle, että he ansaitsevat paikan myös tulevassa World Cupissa.

Suomen World Cup -joukkueeseen on MM-kisoista tyrkyllä muun muassa Lasse Kukkonen ja Oskar Osala, mutta muitakin mielenkiintoisia nimiä joukkueesta löytyy. Ainoastaan maalivahtiosasto alkaa jo alustavassa World Cup -joukkueessa olla lopullisesti valmis: Pekka Rinne ja Tuukka Rask jakavat varmasti peliajan myös varsinaisessa turnauksessa Torontossa 17.9. – 1.10.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *