Veikkauskioski

Nyrkkeilyvedonlyönti: Robert Helenius vs. Johann Duhaupas

Suomen ykkösnyrkkeilijä Robert Helenius tekee paluun nyrkkeilykehään 2. huhtikuuta, jolloin hän kohtaa ranskalaisen Johann Duhaupasin WBC-liiton Silver-MM-ottelussa. Samalla Helenius tekee suomalaista nyrkkeilyhistoriaa, sillä kyseessä on tärkein raskaansarjan titteliottelu, jossa kotimainen nyrkkeilijä on koskaan ollut mukana. Veikkauskioski katsasti parhaat vetovihjeet nyrkkeilyvedonlyönnin ykkösmatsiin.

Robert Heleniuksen uran suurin ottelu

vedonlyonti_helenius_robert22 ottelua urallaan nyrkkeillyt Robert Helenius on edelleen voittamaton kehässä. Kaikki 22 ottelua ovat päättyneet suomalaiseen voittoon joko tyrmäyksellä tai viimeistään pisteillä. Edellisessä kamppailussaan Helenius voitti vuoden 2015 joulukuussa saksalaisen Franz Rillin juuri pistevoitolla, ja samalla Helenius kruunattiin toista kertaa Euroopan parhaaksi nyrkkeilijäksi.

Nyt Robert Heleniuksella on edessään entistä kovempi haaste. Ranskalainen Johann Duhaupas on kovan tason raskaansarjan nyrkkeilijä, joka on voittanut 36:stä ottelustaan 33. Aivan maailman kirkkaimmalle nyrkkeilyhuipulle Duhaupas ei kuitenkaan vielä ole onnistunut murtautumaan, mutta meriittilistalta löytyy esimerkiksi Ranskan ja Euroopan mestaruudet sekä kirvelevä tappio ottelusssa WBC:n MM-vyöstä 2015.

Vedonlyöntivihjeet otteluun Helenius vs Duhaupas

Veikkauskioskin nyrkkeilyasiantuntijat ovat iskeneet viisaat päänsä yhteen analysoidessaan suomalaisen nyrkkeilyvedonlyönnin ykkösottelua tälle keväälle.

WBC-liiton raskaansarjan Silver MM-ottelu on ensimmäinen laatuaan Suomessa, ja paineet ovat kovat niin järjestäjillä kuin Robert Heleniuksellakin. Näin suuri ottelu voi jopa määrittää loppu-uran suuntaa merkittävästi, joten aivan pienistä asioista ei lauantaina kehässä kamppailla.

Erien määrä paras veikkausvinkki

nyrkkeilyvedot_duhaupasOttelun kertoimet puoltavat Robert Heleniusta, mutta ne ovat olleet pienessä nousussa viime aikoina. Kun vielä joitakin viikkoja sitten Heleniuksen voitosta tarjottiin parhaimmillaan kerrointa 1.33, on mies nyt pienempi suosikki kertoimella 1.50.

Veikkauskioski uskoo ja toivoo Robert Heleniuksen hoitavan ottelun kunnialla, mutta paras vedonlyöntivihje tähän otteluun on mielestämme ottelun erien määrä. Duhaupas ei ole helposti tyrmättävissä, ja esimerkiksi WBC-mestaruusottelussaan tyrmäyskone Deontay Wilderia vastaan Duhaupas kaatui saappaat jalassa – hän hävisi ottelun vasta kymmenennessä erässä teknisellä tyrmäyksellä tuomarin keskeytettyä ottelun.

Yli 10.5 erää lauantain ottelussa Helenius vs. Duhaupas tarjoaa tällä hetkellä kertoimen 1.7. Kyseessä on nyrkkeilyvedonlyönnin asiantuntijoidemme analyysin perusteella lievä ylikerroin, jota kannattaa kokeilla pienellä panoksella. Aikainen tyrmäys olisi yllätys, ja odotettavissa on tasainen ottelu, joka voi hyvinkin selvitä vasta pisteillä – toivottavasti Heleniuksen eduksi.