Veikkauskioski

MM-kisat 2017 – lue vihjeemme puolivälieriin

vedonlyönti_mm_pudotuspelit

No niin, nyt on vihdoin aika vetää hetki henkeä ja nauttia jääkiekon MM-kisojen välipäivästä ennen puolivälierien alkua. Pieni huili lieneekin paikallaan – onhan tämä ollut Suomen osalta melkoinen MM-turnaus ainakin sen suhteen, että jännitystä on riittänyt alusta loppuun. Eilinen peli Kanadaa vastaan oli toki panokseton, sillä tappiolla Suomi sai itselleen huomattavasti helpomman kaavion, kun Yhdysvallat voitti aiemmin Venäjän ja samalla koko lohkon A. Lue vedonlyöntivihjeemme kaikkiin neljään MM 2017 -puolivälieräotteluun alta.

USA – Suomi klo 17.15

Nyt ovat Leijonat kovassa paikassa, eikä virheisiin enää ole varaa. USA:n nuorisokaarti on onnistunut MM-kisoissa tähän asti erinomaisesti, mutta mikään Kanadan tai Venäjän tasoinen superjoukkue ei vastassa kuitenkaan ole. Kyllä tässä Suomella oma mahdollisuutensa on, mutta löytyykö tästä Leijona-ryhmästä kuitenkaan tarpeeksi taitoa?pudotuspelit_mm_2017

Vastaus kysymykseen on ehkä. Kun Suomi sai Kanadaa vastaan jalkoja liikkeelle, saatiin tilanteitakin – esimerkkinä vaikkapa komea kavennus 4–2:een. Ihan kaikkea Leijonat eivät Kanada-pelissä kaukaloon myöskään jättäneet, joten torstain puolivälierissä nähdään toivottavasti kovavauhtinen ja levännyt Suomi.

Vihje: Suomi vie pelin vähintään jatkoajalle, pitkävetoon tuplamahdollisuus X2 kertoimella 2.21.

USA
Suomi

Venäjä – Tshekki klo 17.15

Toinen iltapäivän ottelu on Venäjä – Tshekki, jossa ei ole kuin yksi suosikki. Venäjä on takonut kiekkoja maaliin huimaan tahtiin koko turnauksen ajan, ja se on selkeästi koko kisojen tehokkain joukkue. Varsinkin ylivoimalla, joista yli puolet on päättynyt Venäjän tekemään maaliin. Aivan uskomaton tilasto siis.

Tshekin mahdollisuudet tässä pelissä eivät kovin hyviltä näytä, vaikka se hoitaakin erikoistilanteet Venäjän malliin aika hyvin. Maalivahtipelissä on sen sijaan ollut ongelmia, joten uskoisimme Venäjän tekevän Tshekki-verkkoon ainakin sen 3-4 maalia.

Vihje: Venäjän tasoitusvedoissa on aika pienet kertoimet, joten vihjataan tähän tulosvetoja 5,4,3 – 2,1.

Sveitsi – Ruotsi klo 21.15

Eiköhän laiteta yllätys tulemaan tästä pelistä Ruotsia vastaan. Tre Kronor on ollut MM-kisoissa enemmän tai vähemmän unessa alusta loppuun, vaikka lohkonsa kolmanneksi selvisikin. Herääminen tässä vaiheessa turnausta on hankalaa, joten voi olla, että Sveitsi laittaa ruotsalaisille kampoihin oikein kunnolla.

Sveitsi vakuutti alkulohkossa erityisesti Kanada-voitossa, mutta myös otteluiden alussa Tshekkiä ja Suomea vastaan. Jatkuisikohan sama tahti huomenna?

Vihje: Lähdetään hakemaan hyvää kerrointa, Sveitsi voittaa 1. erän antaa rahat takaisin peräti 5,30-kertaisesti.

Kanada – Saksa klo 21.15

Puolivälieräpareista selkein on Kanada – Saksa. Kysymys kuuluu lähinnä, kauanko saksalaiset pysyvät Kanadan vauhdissa.

Kanada osoitti Suomea vastaan, että asenne on kohdallaan. Joukkue rynnisti kaukaloon asenteella, pelasi kovalla temmolla ja jatkoi samaan tahtiin lähes loppuun asti. Jos sama tahti jatkuu myös huomenna – ja miksipä ei jatkuisi – ei Saksalla ole tässä sanansijaa.

Vihje: Kanadan voitto tasoituksella -2,5 antaa kertoimeksi 1,62, joka riittää hyvin peleihin.