Veikkauskioski

MM-jatkokarsinta Ruotsi – Italia – onko länsinaapurista kisoihin?

ruotsi-italia-vetovinkit

Eilen Euroopan osalta käynnistyneet MM 2018 -jatkokarsinnat saivat Pohjois-Irlannin ja Kreikan osalta sellaisen alun, että kisapaikka taitaa olla molemmille nyt mahdoton tehtävä. P-Irlanti hävisi kotonaan Sveitsille 0-1, Kreikka taas vieraissa Kroatialle 4-1. Tänään vuorossa on Ruotsin ja Italian välinen ensimmäinen jatkokarsintaottelu, jossa haetaan asemia 13. marraskuuta pelattavaan toiseen osaan. Lue ennakko ja vedonlyöntivihjeet alta!

Ennakko jatkokarsintaotteluun Ruotsi – Italia

Kun MM-karsinnat alkoivat, odotettiin Ruotsin olevan yksi niistä maista, joiden suunta osoittaisi alaspäin. Tärkeimpänä syynä tähän oli tietenkin supertähti Zlatanin lopettamispäätös maajoukkuepaidassa. Ilman kapteeniaan Ruotsi oli asiantuntijoiden mielestä hyvin keskikertainen joukkue, jolla tuskin olisi mahdollisuuksia MM-kisoihin 2018.

Ruotsi on kuitenkin näyttänyt epäilijöilleen, ettei maan jalkapallo koskaan ole levännyt yhden miehen harteilla. Länsinaapuri hoiti kuin hoitikin itsensä jatkokarsintoihin lohkosta A, jossa pelasivat kivikova Ranska sekä uutta nousua hakeva Hollanti. Ranska voitti lopulta lohkon mm-jatkokarsinta-2017neljällä pisteellä ennen Ruotsia, joka jätti Oranjen jälleen rannalle arvokisoista maalieron mitalla.

Italian sijoitus omassa karsintalohkossaan oli selkeä heti arvontojen jälkeen. Lohkoon G arvottiin nimittäin Espanja, Italia ja neljä niin heikkoa maata, ettei kärkikaksikosta ollut epäselvyyttä missään vaiheessa. Paljon kertoo se, että lohkon kolmanneksi sijoittui Albania 10 pistettä Italiasta jääneenä. Espanja kruisaili lohkovoittoon tappiotta saldolla 9 voittoa ja 1 tasapeli.

Italian iskukyky ylemmän keskitason maita vastaan on hieman hämärän peitossa. Espanjaa vastaan Italia taisteli kotonaan tasurin, mutta vieraissa tuli kuokkaan tylysti 3-0, joten Espanja vaikuttaisi olevan odotetusti paljon Italiaa kovempi juuri nyt. Muuten Italia hoiti ottelunsa suhteellisen vaivattomasti, ainoana kauneusvirheenä 1-1 kotitasuri Makedonian kanssa lokakuun alussa.

Vedolyöntivihjeet illan otteluun

Ruotsi aloittaa tämän parin kotonaan ja tietää, että nimenomaan kotimatsista se voitto olisi otettava. Italia on asetettu pitkävedon kertoimissa käsittämättömän suureksi ennakkosuosikiksi myös vieraskentällä, vaikka joukkueen puolustus on jo turhan vanha, keskikenttä ei vakuuta ja kärjessäkin pelaa B-luokan huippupelaajia. Ruotsin Marcus Berg vetää täysin vertoja näille kavereille, kuka ikinä sitten kärjessä avaakin.

Ruotsi pelasi karsintalohkossaan kotonaan Hollannin kanssa tasan ja voitti Ranskan 2-1 siinä vaiheessa, kun tuloksella oli vielä merkitystä. Ja nyt Ruotsin voitosta saa kertoimeksi 3.70 alavireistä Italiaa vastaan? Kyllä kiitos!