Veikkauskioski

Mestareiden liigan karsinnat 2017 – Norjasta kajahtaa?

cl_2017_karsinnat

Mestareiden liiga 2017/18 on jäänyt vielä Veikkauskioskilla vähän vähemmälle huomiolle, mutta nyt alkaa olla aika lähteä analysoimaan maailman kovatasoisisinta seurajoukkueturnausta hieman tarkemmin. Kyseessä ovat mestareiden karsintapolun viimeistä edellisen kierroksen 2. osaottelut, joissa jaetaan jatkopaikkoja vähintään Eurooppa-liigaan. Mutta sitä tuskin kukaan miettii tässä vaiheessa – lue vedonlyöntivihjeet Mestareiden liigan karsintoihin 2017 alta!

Jos huippufutis kiinnostaa, niin tänään voi tuijottaa live-streamilta vaikka kaksikin ottelua, sillä ensimmäiset pelit alkavat klo 20.00 ja viimeiset klo 21.45 Suomen aikaa. Meidän vihjeemme menevät kuitenkin molemmat iltaotteluihin.

Klo 21.45 – Rosenborg – Celtic

Yksi mielenkiintoisimmista ottelupareista on Rosenborgin ja Celticin kohtaaminen. Joukkueet päätyivät Skotlannissa 0-0 tasapeliin, joka jätti kaiken auki toiseen osaotteluun. Molemmilla on pieni etu puolellaan: Rosenborg pääsee pelaamaan kotonaan, Celticille taas yksikin vierasmaali olisi iso osumua.

Rosenborg oli hankaluuksissa edellisellä kierroksella Dundalkia vastaan, kun taas Celtic murskasi Linfieldin helposti. Ensimmäisessä osaottelussa näiden joukkueiden välillä nähtiin kuitenkin, ettei Celticin jatko ole kirkossa kuulutettu. Rosenborg pelasi hyvin, ja 0-0 oli lopulta melko ansaittu lopputulos. Celticiltä puuttuu tämän illan ottelusta kärkipelaaja Leigh Griffiths, Rosenborg lähtee peliin pitkän tappiottoman putken siivittämänä.

Vihje: Rosenborgin jatkopaikasta tarjotaan pitkävetoon jopa kerrointa 2.50. Tähän kannattaa kyllä tarttua; Celtic ei ole vieraissa aina kovin vakuuttava, ja norjalaisten pelituntuma on skotteja parempi.

Klo 21.45 – Legia Varsova – Astana

mestarien_liiga_vihjeet_karsintaToinen Mestareiden liigan karsintojen vedonlyöntivihje 2017 annetaan suomalaisille tuttujen joukkueiden keskinäiseen välienselvittelyyn. Kotijoukkue Legia Varsova on paitsi maajoukkuekärki Kappe Hämäläisen työnantaja, myös se joukkue, joka pudotti tällä kaudella jatkosta IFK Mariehamnin. Vierasjoukkue Astana Kazakhstanista muistetaan puolestaan siitä, kuinka se pudotti dramaattisesti Helsingin Jalkapalloklubin jatkosta Mestareiden liigan karsinnoissa pari vuotta sitten.

Miten suomalaisjoukkueiden kohtaamisessa sitten käy? Ensimmäinen osaottelu näytti, ettei altavastaajana ottelupariin lähtenyt Astana luovuta helpolla. 3-1 kotivoitto oli kohtalaisen hyvä suoritus, joskin Legia sai tärkeän vierasmaalin. Tämä vaikuttaa suuresti myös toisen osaottelun kulkuun: Legia voi lähteä hyökkäämään melko rennosti, sillä 1 maali omiin ei vielä olisi katastrofi. Maaleja Legia nimittäin osaa kotikentällään tehdä, jos tarve on.

Vihje: Legia on kovempi joukkue, ja Astana joutuu taipumaan. Maalirikas ottelu todennäköisesti, joten tulosvetoon voi raapustaa tuloksia 4,3 – 1,0. Pitkävedossa suora voitto ehkä paras peli-idea.