Veikkauskioski

Lyö vetoa ajankohtaisista aiheista

Vedonlyönti yhdistetään äkkiseltään ainoastaan urheiluun, mutta sen kenttä on huomattavasti laajempi. Vetoa on tietenkin mahdollista lyödä lähes mistä tahansa, mutta netissä vedonlyönti kattaa yleensä urheilun ohella myös ajankohtaiset aiheet. Vedonlyöntisivustolta huomaakin, koska käynnissä on esimerkiksi Euroviisut, Tanssii tähtien kanssa tai Voice of Finland, joista jokainen houkuttelee paitsi kannustamaan omaa suosikkia ja yleisöäänestämään myös arvailemaan, kuka nappaa voiton kotiin.

Edellä mainittujen ohjelmien ohella suomalaisten ylivoimaisiin suosikkeihin on niin katsojalukujen kuin viihdevedonlyönnin saralla muodostunut Putous-sketsiohjelma, jonka voittajaa on veikkailtu kiivaasti niin työpaikkojen kahvipöytäkeskusteluissa kuin vedonlyöntifoorumeillakin. Myös Veikkauskioski iskee oman lusikkansa soppaan, sillä jatkossa aiomme tarjota vedonlyöntivihjeitä myös viihdevedonlyöntiin ja politiikkaan entistä ahkerammin.

Tositelevisio-ohjelmiin liittyvä yleisöäänestys on muotoutunut erityisen näkyväksi ilmiöksi Big Brotherin kaltaisten kansansuosikkien myötä. Samaan syssyyn onkin ollut luontevaa, että kisan voittajasta alettiin lyödä myös vetoa. Lyödäänpä vetoa myös esimerkiksi silloin, kun ollaan kruunaamassa Universumin kauneinta. Interaktiivisena aikakautena suosiotaan on kasvattanut lisäksi vedonlyönti politiikasta, joka on huipussaan, kun käynnissä on esimerkiksi presidentinvaalit – kuten Ranskassa hiljattain.

Urheiluvedonlyönti vs. muu vedonlyönti ajankohtaisista aiheista

Vaikka urheiluvedonlyönnissä ja ajankohtaisista aiheista vetoa lyötäessä veikataankin voittajaa, on niissä muutama tekninen eroavaisuus. Koska urheiluvedonlyönnissä keskitytään yleensä puhtaasti siihen, kenen todella arvellaan voittavan, liittyy fanittaminen keskeisesti viihdekohteisiin.

Tämä tulee ilmi Euroviisujen, Tanssii tähtien kanssa, Putouksen ja Voice of Finlandin kaltaisissa kilpailuissa, joissa puhelinäänestys on keskeisessä asemassa voittajaa valittaessa. Tuolloin yleisö äänestää puhelimitse nimenomaan omaa suosikkiaan, piittaamatta mahdollisista ennakkosuosikeista. Mikäli samalla tulee lyötyä myös vetoa, on luontevaa, että vetokin lähtee samaan suuntaan. Tässä yhteydessä Euroviisut on kuitenkin syytä mainita pienoisena poikkeuksena, sillä Suomi ei useinkaan komeile todennäköisimpien voittajasuosikkien listalla.

Koska yleisöäänestys ja fanittaminen ovat viihde- ja politiikkavedonlyönnissä tärkeässä asemassa, voi niiden perusteella muodostuneiden kertoimien avulla päätellä hyvinkin pitkälle, mikä on kisan tai vaalikamppailun lopullinen tulos.

The Voice of Finland -vedonlyönti

Hollantilaiseen formaattiin perustuvan The Voice of Finland tositelevisio-ohjelman ensimmäinen tuotantokausi käynnistyi Nelosella joulukuussa 2011. Sittemmin sarjasta on esitetty jo viisi tuotantokautta.

The Voice of Finland lukeutuu toisen kykyjenetsintäkilpailun, Idolsin, ohella Suomen katsotuimpiin viihdeohjelmiin. Nykyisin voittaja valitaan peräti kolmiosaisen järjestelmän avulla, sillä kilpailun semifinaalivaiheessa vaikuttavat tähtivalmentajan antamien pisteiden ohella Spotify-kuunteluiden määrä sekä katsojaäänestyksen tulos. Kisan lopullinen voittaja kruunataan puolestaan vain ja ainoastaan yleisöäänestyksen perusteella. The Voice of Finland -vedonlyönnissä tulee siis pohtia lopulta ainoastaan yleisön mieltymyksiä.

Tanssii tähtien kanssa -vedonlyönti

MTV3-kanavan lähettämä Tanssii tähtien kanssa -tanssikilpailu on Suomessa vuodesta 2006 esitetty viihdeohjelma, joka perustuu Dancing with the Stars -formaattiin. Suomalaisesta versiosta on toistaiseksi esitetty 10 kautta, joista viimeisen päättyi huhtikuussa 2017. Ohjelma on lukeutunut maamme suosituimpiin viihdeohjelmiin, sillä sen katsojaluvut ovat ylittäneet kerta toisensa jälkeen maagisen miljoonan katsojan rajan. Tanssii tähtien kanssa -vedonlyönti on noussut yllättävänkin suosituksi Suomessa, ja ohjelmasta voi nyt lyödä vetoa netissä todella kätevästi.

Putous-vedonlyönti

MTV3-kanavan ylivoimaisiin suosikkiohjelmiin on jo vuodesta 2010-lukeutunut Putous-sketsihahmokisailu, joka on löytänyt tiensä myös useimpien vedonvälittäjien pelilistoille. Vetoa on toisin sanoen voinut lyödä siitä, kuka voittaa jo suurimmalle osalle suomalaisista erittäin tutuksi tulleen sketsihahmokilpailun. Putous-vedonlyöntiä on laajennettu myös Head to Head Moneyline-vetoihin, joissa tarkoituksena on veikata, mikä kahdesta Putous-hahmosta pysyy pidempään kuvioissa.

Viihdevedonlyönnin suosio

Viihdevedonlyönti on poikkeuksellinen ilmiö siksi, että se tavoittaa laajempaa yleisöä kuin perinteinen urheiluvedonlyönti. Suurelle massayleisölle tuotettu viihdeohjelma kerää televisioruutujen ääreen myös kotimaassamme satoja tuhansia katsojia jakso toisensa perään, joten sen ansiosta kilpailuasetelma, sen pohtiminen ja voittajan veikkaaminen koskettavat myös sellaista yleisöjoukkoa, joka ei ole kiinnostunut urheilusta tai urheiluvedonlyönnistä.

Yleisöäänestys puolestaan antaa hyvää osviittaa kilpailun mahdollisesta voittajasta, joten kynnys vedonlyöntiin on näin ollen tavallista matalampi. Mikäli on seurannut ohjelmaa aktiivisesti, on helppo kirjautua jollekin pelisivustolle lyömään vetoa oman suosikkinsa – tai ohjelman todennäköisimmän voittajan puolesta.

Se, laittaako vedon menemään oman suosikin voittoa ajatellen vai puhtaan todennäköisyyden perusteella, on tietenkin viime kädessä jokaisen oma ratkaisu. Viihdevedonlyönnissä fanittamisella ja oman suosikin kannatuksella on kuitenkin poikkeuksellisen suuri painoarvo.

Erilaisten tositelevisio-ohjelmien lisäksi vetoa lyödään ahkerasti myös silloin, kun lähestymässä ovat merkittävät vaalit tai kansainväliset kauneuskisat. Ja täytyypä tietenkin mainita myös Euroviisut, joilla on suorastaan ikoninen asemansa yleisöäänestyksestä ja vedonlyönnistä puhuttaessa.

Vedonlyönnin arkipäiväistyminen

Erilaisten viihdeohjelmien ja politiikkavedonlyönnin myötä vedonlyönti on vuosikymmenten saatossa arkipäiväistynyt huomattavasti. Kuten sanottua, yleisöäänestys on lisännyt kilpailujen interaktiivista luonnetta tavalla, joka oli aiemmin suorastaan utopistinen ajatus. Nykyisin oman suosikin äänestäminen onnistuu usein myös verkossa, joten kaukaisiksi ovat jääneet ne ajat, kun lankapuhelimella joutui soittamaan useaan otteeseen, jotta oman äänensä sai rekisteröityä.

Sosiaalinen media on nykyisin kiinteä osa monen televisiokatsojan ja vedonlyöjän arkipäivää, joten esimerkiksi erilaisten Facebook-ryhmien tai Twitterissä syntyneiden ilmiöiden perusteella saa hyvää tuntumaa siihen, mitkä hahmot, kilpailijat tai henkilöt ovat poikkeuksellisen suosittuja.