Veikkauskioski

Leijonat ulkona World Cupista, miten käy Ruotsin?

world_cup_vedonlyonti

Niinhän siinä sitten kävi. Suomen jääkiekkomaajoukkueen World Cup -urakka päättyi, ennen kuin se ehti alkaakaan. Suomi onnistui iskemään kolmessa ottelussaan ainoastaan yhden maalin, joten suurin syy heikoille esityksille löytyy nimenomaan hyökkäyspelin heikkoudesta. Harmillista, sillä Veikkauskioskin mielestä Suomen joukkueessa oli potentiaalia paljon parempaankin. Leijonien kohtalo sinetöity toisessa ottelussa, kun Suomi hävisi Ruotsille, joka voitti lopulta lohkon B ennen Venäjää. Nyt Ruotsilla on edessä semifinaaliottelu hyvin pelannutta Euroopan yhdistelmäjoukkuetta vastaan, joka raivasi jo tieltään sekä Tsekin että USA:n joukkueet. Vaan miten käy Ruotsin sunnuntaina?

Euroopan joukkue on yllättänyt kaikki

Team Eurooppa on yllättänyt kaikki asiantuntijat jääkiekon World Cupissa. Ensimmäisessä ottelussaan Eurooppa pelasi todella vahvan puolustuspelin Yhdysvaltoja vastaan – lukemat 3 – 0 ja jenkit jäivät nollille. Toisessa ottelussaan Eurooppa oli kovemman paikan edessä Tsekkiä vastaan, ja 2 – 2 lukemiin varsinaisella peliajalla päättynyt ottelu ratkesi vasta jatkoajalla Euroopan joukkueen eduksi. Kun Kanada voitti samalla USA:n, olivat lohkon A kaksi parasta selvillä jo kahden ottelun jälkeen.

Lohkon B voittanut Ruotsi aloitti sekin World Cupinsa hyvin. Venäjä kaatui lopulta niukasti 2 – 1, mikä oli loistosaavutus Tre Kronorilta. Toisessa pelissään ruotsalaiset raivasivat tieltään Leijonat 2 – 0 ja varmistivat samalla lohkovoittonsa Venäjän voitetta samaan aikaan Pohjois-Amerikan nuoret.

Vedonlyöntivihjeet otteluun Ruotsi – Eurooppa

jaakiekkovihjeetRuotsi ja Eurooppa lähtevät semifinaaliottelussaan hyvin samankaltaisista asemista. Kahden voitto-ottelun jälkeen molemmat nimittäin hävisivät viimeisen pelinsä. Eurooppa sai kokea Kanadan kovuuden, Ruotsi puolestaan Pohjois-Amerikan U23-joukkueen voiman. Todennäköisesti molemmat joukkueet ovat oppineet näistä peleistä jotain, ja semifinaalissa nähdään todella mielenkiintoinen kamppailu eurooppalaisten kesken.

Veikkauskioski on vakuuttunut erityisesti Euroopan otteista World Cupissa. Joukkue on pelannut hyvää jääkiekko ja yllättänyt jo kaksi perinteisesti kovaa kiekkomaata. Mielestämme kertoimenlaskijat eivät ole reagoineet Team Euroopan hyvään peliin tapeeksi nopeasti, ja pitkävedon kertoimet ovat tässä semifinaalissa liian korkeat Euroopan joukkueelle. Ruotsi on toki suosikki, mutta uskomme yllätyksn mahdollisuuden olevan olemassa. Vedonlyöntivihjeemme onkin pienehkö panos “vierasvoitolle” kertoimella 4.40. 3 / 10 panosyksikköä tähän.