Veikkauskioski

Mestareiden Liiga

Mestareiden Liiga on seurajalkapalloilun ehdoton eliittiliiga, jonne ei suomalaisjoukkueilla juuri ole ollut asiaa. Veikkausliigasta HJK:n vuonna 1998 tekemä visiitti Euroopan eliitin pelikentille on edelleen ainoa kerta, kun suomalaisväriä on Mestarien liigan lohkovaiheessa nähty joukkueista puhuttaessa. Suomalaispelaajia on tietenkin vuosien saatossa käynyt pelaamassa myös Mestareiden liigassa, ja onpa eräiden Litmasen ja Hyypiän takataskuun jäänyt Mestareiden liigan voittokin. Litmanen on lisäksi Mestarien liigan maalikuningas vuosimallia 1994 – 1995, joten päät painuksissa suomalaistenkaan ei tarvitse viime vuosien laimeammasta menestyksestä huolimatta Mestarien liigaa katsella.

Sen lisäksi, että Mestareiden liiga on Suomessa huippusuosittua tv-viihdettä, on se myös yksi suosituimmista vedonlyönnin kohteista. Veikkaus laajensi muinoin vakioveikkauksen kohdevalikoimaansa kattamaan myös Mestarien Liigan, mikä lisäsi osaltaan jo pitkävedon ja tulosvedon kohteissa suositun sarjan suosiota entisestään. Erityisen hyvä Mestarien liiga on kuitenkin Veikkauskioskin mielestä juuri vakioveikkauksen ja monivedon kohteena, mistä lisää alla. Ensin kuitenkin lyhyt katsaus Mestarien liigan historiaan, nykyisyyteen ja tulevaisuuteen.

Mestareiden liigan lyhyt historia

Nykymuotoinen Mestareiden liiga sai alkunsa vuonna 1992, kun se luotiin korvaamaan aiemmin Euroopan seurajoukkueiden ykköskilpailuna toiminut Euroopan Cup. Mestarien liigan myötä cup-muotoiseen kilpailuun lisättiin alkulohkovaihe, joka herätti aikanaan melkoista kohua. Mestarien liiga oli nimenomaan suurseurojen ajama hanke, jota moitittiin ja moititaan edelleen liiasta kaupallisuudesta. Lohkojärjestelmän myötä suurseurat onnistuivat vähentämään omaa taloudellista riskiään, joka oli aiemmin ollut suurempi cup-kilpailun äkkikuolemaluonteen vuoksi. Nykyinen Mestareiden liiga on 32 joukkueen välinen kilpailu, jota pelataan syyskuusta aina toukokuun finaaliin asti.

Mestareiden liiga 2015 – 2016

Mestareiden liigan finaali 2015 päättyi Barcelonan voittoon Juventuksesta lukemin 3 – 1. Barcelonan esitys viime kauden Mestarien liigassa ei jättänyt paljon arvailujen varaan. Matkallaan finaaliin se kaatoi nimittäin sekä Zlatanin tähdittämän PSG:n että toissakauden mestarin Bayern Muncheniin. Katalonian ylpeys lähtee tähänkin kauteen ennakkosuosikkina, mutta turnaushistoria ei puhu Barcelonan voiton puolesta Mestareiden liigakaudella 2015 – 2016. Yksikään joukkue ei nimittäin ole sarjan historiassa pystynyt uusimaan mestaruuttaan seuraavana vuonna.

Murtuuko mestaruustaika vihdoin?

Barcelona lähtee tähänkin kauteen suosikkina. Myös kertoimien valossa, sillä ennen sarjan alkua Barcelonan Mestarien liigavoitosta 2016 tarjotaan matalinta kerrointa, noin 4.00 sivustosta riippuen. Heti kannoilla kärkkyvät viime vuosien muut voittajat, Real Madrid ja Bayern Munchen, joiden kertoimet ovat noin 6.00 kumpaisellakin. Muista haastajista mielenkiintoisia ovat erityisesti aina vaarallinen Jose Mourinhon Chelsea, sekä muun muassa rutinoituneella Bastian Schweinsteigerilla vahvistunut Manchester United, jonka voitosta saa rahansa takaisin jopa 20-kertaisena. Ennen kauden alkua Mestarien liiga 2016 on kuitenkin kertoimien valossa kolmen kauppaa.

Mestarien liigan finaali 2016 pelataan Italiassa

Mestarien liiga 2015 – 2016 huipentuu Italiassa. Mestarien liigan finaali 2016 pelataan nimittäin Milanon jalkapallopyhätössä, joka tunnetaan siellä pelaavasta milanolaisjoukkueesta riippuen kahdella eri nimellä: San Siro ja Giuseppe Meazza. Edellinen nimitys on käytössä AC Milanin kotiotteluissa, jälkimmäinen tai Internazionalen matseissa. Kun Mestarien liigan finaali 2016 pyörähtää käyntiin, jäävät nimiseikat huomiotta. Mestareiden liigassa pelaavat Euroopan ehdottomat ykkösjoukkueet, ja sen finaali on tapahtuma, jota voidaan verrata jopa jalkapallon MM-kisojen tai EM-kisojen finaaliin. Mestarien liigan finaaleissa on saatu nauttia vuosien varrella monenlaisista jännitysnäytelmistä, joista suomalaisille on varmasti jäänyt erityisesti mieleen Liverpoolin ja Sami Hyypiän nousu toivottoman tuntuisesta 0 – 3 -tappioasemasta voittoon. Toivottavasti vuoden 2016 finaali muistetaan jatkossa myös yhtenä finaaliklassikoista.

Mestarien liiga vedonlyönti

Finaali kannattaa unohtaa, kun Mestarien liigasta lähdetään etsimään hyviä pelikohteita. Koska kyseessä on niin suosittu sarja, on Mestareiden liigan vaikea löytää varsinaisia ylikertoimia, ainakaan jos puhutaan voittajavedosta. Suuret joukkueet jylläävät paljon varmemmin kuin jalkapallon MM- tai EM-kisoissa, joissa yllätyksiä sattuu varsinkin alkulohkovaiheessa usein. Myös Mestareiden liigassa on tietenkin vuosien saatossa nähty yllättäviä tuloksia, mutta ne ovat harvinaisia. Joukkueet, valmentajat ja pelaajat tuntevat toisensa erinomaisesti, eikä kukaan pääse yllättämään niin sanotusti puskista. Myös veikkaussivustojen kertoimenlaskijat ovat yleensä hyvin kartalla siitä, mitä Mestarien liigassa tapahtuu, ja mitkä ovat joukkueiden voimasuhteet.

Mestarien Liiga on erinomainen moniveto- ja vakiokohde

Veikkauskioski suosittele Mestarien liigaa erityisesti monivedon ja vakion ystäville. Koska todella hyviä kertoimia yksittäisiin otteluihin on yleensä hankala pitkävedon puolelta löytää, on Mestareiden liiga hyvä mahdollisuus pelata vähän viihteellisemmin. Moniveto ja vakioveikkaus ovat suomalaisille tuttuja vetomuotoja, joihin Mestarien liiga soveltuu erinomaisesti. Valitse vain haluamasi kohteet joltakin netin veikkaussivustolta, kuten NordicBet tai Betsson, ja voit rakentaa juuri sellaisen vakio- tai monivetokupongin kuin haluatkin. Näiltä sivustoilta saat takuuvarmasti paremman yhteiskertoimen kuin pelaamalla samat vedot Veikkauksen monivetoon tai vakioon, joiden palautusprosentti on kansainvälisessä vertailussa todella huono.