Veikkauskioski

Eurooppa-liigan karsinnat jatkuvat – vetovinkit illan peleihin

el_vinkit_aik

Onko elämää ja vedonlyöntiä suomalaisten putoamisen jälkeen? Eurooppa-liigan karsintojen osalta vastaus on ainakin kyllä. Mielenkiintoista pelattavaa löytyy taas tänä iltana, kun kolmannen kierroksen 1. osaottelut pelataan. Koska mukana on paljon joukkueita, jotka eivät normaalisti juuri toisiaan vastaan pelaa, on tarjolla myös runsaasti hyviä kertoimia vedonlyöntiin. Lue vetovinkit illan peleihin alta.

AIK – Braga

Tukholmalaisjoukkue AIK kohtaa kotinkentällään portugalilaisen Bragan, joka on arvioitu tässä parissa suureksi ennakkosuosikiksi. Onko todella näin? Ruotsalaiset ovat eurokentillä yleensä aika arvaamattomia, ja he pelaavat lähes joukkueesta riippumatta kurinalaista ja fyysistä pohjoismaista futista – siis aika lailla niin kuin Etelä-Euroopassa pohjoisen futis nähdään.

Nyt Eero Markkanen ja kumppanit pääsevät pelaamaan paineitta Bragaa vastaan, emmekä millään suostu laittamaan portugalilaisia näin suureksi ennakkosuosikiksi, kun maan sarjakin on vielä tauolla. AIK:n jatkopaikasta saa ennen ensimmäistä osaottelua kertoimeksi 3.25, joten tähän kannattaa tarttua nyt. Veikkaamme, että ensimmäisen osan jälkeen kerroin on jo luokkaa matalampi.

Everton – Ruzomberok

eurooppa_vedonlyönti_elToinen vedonlyöntivihjeemme Eurooppa-liigaan kulkee Evertonin kautta. Liverpoolilaisjoukkue saa vastaansa pienen slovakkijoukkueen Ruzomberokin, jolta ei tässä otteluparissa paljoa voi odottaa. Niin ja Wayne Rooney is back!

Everton haluaa tappaa otteluparin jo kotonaan, joten oletettavasti se lähtee tekemään maaleja ihan tosissaan. Tämä puoltaa sitä seikkaa, että maaleja nähdään todennäköisesti sekä 1. että 2. puoliajalla, eikä niitä varmasti tee vierasjoukkue. Evertonin kahden maalin voitosta ei kovin kummoista kerrointa saa, mutta Evertonin voitto molemmilla puoliajoilla antaa jo ihan kelpo kertoimen, noin 1.70. Pientä peliä tähän ehdottomasti.

Sturm Graz – Fenerbache

Kolmas valintamme on todella mielenkiintoinen ottelu Sturm Grazin ja Fenerbachen välillä. Kyseessä ovat Itävallan liigan viime kauden kolmonen ja samalle sijalle Turkin liigassa sijoittunut joukkue. Tasaista voisi kuvitella olevan?

Ei ainakaan kertoimenlaskijoiden mielestä, jotka ovat nostaneet Fenerbachen suursuosikiksi. Sen vieraskerroin nimittäin hipoo kahta. Näin pieniä kertoimia vieraskentällä harvoin näkee europeleissä, kun sarjat ovat kuitenkin suunnilleen samaa luokkaa, vaikka eroa toki hieman onkin. Silti Sturm Grazin kotivoitto kertoimella 3.25 on loistava veto. Turkkilaiset voivat hyvin hävitä tämän pelin vaikka 3-2 ja lähteä silti kotimatkalle tyytyväisinä. Isolla panoksella kiinni tähän.